Viimeiset ravit
Olin tulossa kaupungista, mieli maassa maksettuani taas kerran sakkoja ihmisten auttamisesta. Jokin pykälä osoitti tehneeni vastoin yleistä tapaa ja ennen kaikkea määräyksiä. Siinä hiljaa körötellessäni lähestyin takaa hevoskuljetusta matkalla jonnekin. Huomasin kohtsillään että jotakin oli vialla edessä matkaavassa seurueessa. Ilma oli sakeana kepeistä ja lyömäaseista jotka takoivat hevosta niin pitkälle kuin ylettyivät, sen pannessa parastaan. Jopa takana olijat huitoivat edessä olevien ylitse, jotta vauhti ei pääsisi hiljenemään. Näytti olevan suunnaton kiire jonnekin. Pullo kiersi rinkiä mukana olevien kesken ja taas huidottiin. Huomatessani vauhdin hiljenevän ja eläinparan vaihtavan kaistaa karistaakseen kiusantekijät hetkeksi, jätin etäisyyttä seurueeseen. Hetkeä myöhemmin se teki täyskäännöksen oikealle yrittäen hypätä tienvarsiojan ylitse, siinä kuitenkaan onnistumatta, vaan kaatui ojan pohjalle kyljelleen, kyytiläisten sinkoutuessa vieressä olevalle pellolle. Itse pysähdyin, jääden katsomaan mitä tuleman pitää. Koska kyytiläiset olivat jo virittäytyneitä en katsonut voivani puuttua peliin, vaan päätin jäädä sivustakatsojaksi. Hetken hämmästuksestä toivuttuuan, väki oli pystyssä. Tilannetta harkittuaan matkaajat huudoin ja lyönnein yrittivät saada hevosen nousemaan pystyyn ja jatkamaan matkaa, mutta se ei enää liikahtanutkaan. Seurue ei tahtonut luovuttaa niin helpolla, vaan yritti vielä reilun tovin saada asiat järjestykseen. Kun porukalle vihdoin valkeni karu totuus, he riisuivat eläinparan valjaista ja irroittivat kärryt, jatkaen hetken kuluttua matkaansa jalan, kärryä kiskoen.. Lähestyin hiljaa ojan pohjalla makaavaa eläintä. Asetin käteni sen päähän yrittäen lohduttaa eläinparkaa, samalla höpisten jotain tyhmistä ihmisistä, vaikka hevonen oli jo siirtynyt vehreille laitumille. Siinä heppaa aikaani katsottuani jatkoin matkaani kohti kotikylää. En katsonut tarpeelliseksi kurvata viranomaisten kautta, koska se olisi jäänyt selvittämättömien asioiden kansioon. Tämän jälkeen käydessäni kaupungissa hiljensin aina hevosraadon kohdalla, nähdäkseni miten asia jatkossa kehittyy. Muutaman päivän jälkeen yläpuolella oleva takareisi oli irroitettu ja viety. Aloin pommittaa kunnan eläinlääkäriä kuolleen eläimen poisviemiseksi. Kesti viikkoja ennekuin viranomiset ryhtyivät tuumasta toimeen. Huomattava osa raadosta oli silloin jo joutunut koirien ja kettujen ja muiden raadonsyöjien suihin. Sen päälle valettiin polttoainetta, joka sitten sytytettiin palamaan. Hetken kokkoa seurattuaan ja liekkien tehdessä sammumista iskuryhmä poistui paikalta tehtävän suorittaneena.
Kevät teki tuloaan, maa alkoi pukata kevään ensi kukkasia ja luonto alkoi viheriöidä. Pysähdyin vielä kerran ihmisen ystävän, komean nelijalkaisen kuolinpaikalla. Jäljellä törröttävien luiden välistä nousi kuin nousi kevätesikkoja kertoen elämän jatkumisesta, sen kovuudesta ja ajoittaisesta raakuudesta huolimatta.
Partaukko
